Robocamp suuntaa kohti uusia teknologioita
Robocamp Ry on voittoatavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on ollut edistää robotiikan käyttöönottoa ja robotiikkaan liittyvää osaamista Etelä-Karjalassa. Viime vuonna päättyneessä hankkeessa kehitimme ja testasimme yhteistyössä seitsemän yrityksen ja asiantuntijaverkoston kanssa yritysten robotisointia palvelevaa testaus- ja simulointiympäristöä. Lisäksi hankkeen puitteissa kartoitettiin ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn käyttöönoton hyötyjä Etelä-Karjalaisissa yrityksissä.
Toiminta-ajatus & lähtökohdat vuoteen 2024
Tämän hankkeen tulosten pohjalta olemme suuntaamassa kohti uusia painopistealueita strategiassamme. Haluamme vastata osaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen haasteisiin. Haluamme olla toimija, joka tuo positiivisen toiminnan kautta uusia toimintamalleja ja käytäntöjä Etelä-Karjalaan.
- Keskeinen osa toimintaamme ja alueen kehittämista on lasten ja nuorten toiminta. Tämä tulee olemaan entistä merkittävämpi osa Robocampin toimintaa. Tulemme kehittämään lasten ja nuorten kerhotoimintaa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa sekä esittelemme kevään aikana uutta toimintaa lapsille ja nuorille. Tämä tulee pitämään mukaan mm. Ohjelmointia, VR/AR-laitteita ja robotiikkaa.
- Toinen merkittävä osa toimintaamme on tarjota Etelä-Karjalan alueella liiketoiminnan kehittämisen tueksi asiantuntija-, tutkimus- ja kehityspalveluita uusien teknologioiden saralla. Tavoitteemme on mataloittaa uusien teknologioiden, kuten AI/ML, VR/AR ja robotiikan hyödyntämistä alueellamme. Tarjoamme pitkäjänteistä tukea alueen yrityksille osaamisen ja verkostomme kautta
- Kolmantena osana toimintaamme on kehityshankkeiden toteuttaminen. Aloitimme tammikuussa uusien teknologioiden koulutusalusta-hankkeen, jonka tavoitteena on tarjota eteläkarjalaisille yrityksille mahdollisuus hankkia verkkokoulutuksia työntekijöilleen sekä alueen oppilaitoiksille käytännön työelämää tukevaa koulutustarjontaa.
- Neljäs osa toimintaamme ja osittain uusi osa toimintaamme on tarjota nuorille harjoittelu- ja diplomityöpaikkoja uusien teknologioiden hyödyntämiseen sekä yrityselämän tutkmushaasteiden tutkimusta varten.Tavoitteena edistää yritysten ja oppilaitosten keskustelua uusien teknologioiden hyödyntämisestä eteläkarjalaisissa yrityksissä.
Yhdistyksen toimintaa haluamme kehittää laajentamalla verkostojamme kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkostojen avulla haluamme auttaa alueella toimivia yrityksiä kehittämään omaa liikentoimintaa pienemmin riskein. Tämän lisäksi edistämme osaamisen lisääntymistä sekä edellytyksiä uusien innovaatioiden ja yritysten syntymiselle Etelä-Karjalan alueella. Unohtamatta alueen vetovoiman parantamista opiskelijoiden ja yrittäjien keskuudessa.
Arvolupauksemme on “lisätä ruohonjuuritason edellytyksiä ja syventävää osaamista liiketoiminnan kasvulle ja uuden liiketoiminnan syntymiselle hyödyntämällä uusia teknologioita”.
Kiinnostuitko Robocampin toiminnasta? Ota yhteyttä.
Tämän blogin on kirjoittanut Robocamp ry:n teknologiajohtaja Samuli Hiltunen. Samuli vastaa yhdistyksen toiminnan kehittämisestä, teknologiapalveluiden tuottamisesta ja sidosryhmäyhteistyöstä. Samulin intohimo on auttaa yrityksiä luomaan edellytyksiä liiketoiminnan kehittämiselle ja mahdollisuuden luoda uusia työpaikkoja Etelä-Karjalaan.